RUNOJA MARIA-KIRJASTA

Kaikkien runojen (c) Lealiisa Kivikari

Runoja saa kopioda ja tallentaa yksityiseen 

käyttöön, mutta tekijä on mainittava.

Valokuvamuisti

On kallio, jonka vierellä järvi, jossa on vieläkin suurempia haukia.

Virvelin kuvat heijastavat sukupolvien ketjua.

On rautatie ja junanlähettäjä, talo vaneritehtaan takapihalla.

Syysomenat tuoksuvat alakerran käytävällä.

On satama, joka pyytää laivoja hetkeksi luokseen, lähettää ne pois.

Pulloposteissa tunteet lukevat oikeaa kaunokirjoitusta.

On polkupyörä ilman vaihteita, sen tarakalla tilaa vain yhdelle.

Siniharmaille silmille, vaalean leningin helmoille, hajuherneille

mustavalkoisen kuvan morsiuskimpussa.

Metsäläisiä

Syksyllä runoilija keskustelee

räkättirastaiden kanssa universumin laeista:

puolet marjoista teille, puolet meille.

Sopimus on toiminut hyvin.

Emme ole matkustelleet paljon

olemme metsäläisiä, hämäläisiä.

Osaamme ehkä uida heinäkuisessa rypsimeressä.

Kenties ajattelemme syviä

niin kuin traktorin tekemät viillot mäkisillä pelloilla.

Usein sanomme vieraalle:

mitään ei ole tarjolla, mutta jos kelpaa
metsämansikkakakku, savustettu ahven,

leipä ja hiljainen mieli.

Vaikka näin vaatimatonta

niin, jos kuitenkin sopii käydä pöytään?

Torpalla, Sysmässä

Karkasi aidan ali shetlanninponi nimeltä Ilo
kirmaa isännän rypsipellossa kuin ei olisi koskaan aurinkoa nähnyt.

Anna olla hetken onnellisuuden ja vapauden.

Polun vierustalla saunakukat tuoksuvat,

kuljen ohi kärpästen surinan
metsän sisälle, hakemaan vettä lähteestä.

Ilo kirmaa ja ylpeilee, pieni tamma, hullu ja rohkea.

Avoimesta ikkunasta lepattaa tuuli, sen mukana
työntää päänsä lähelle kahvipannua suomenhevonen
nimeltä Onni, korkeasäkäinen ja ystävällinen.

Runoilijan suulla: korput vasta kahvin kanssa,

ennen sitä antaudutaan sanojen laukkaan.

Voimaeläimiä Pyhättömänmäellä

Koivun lehdet kävelevät sisälle,
moneen kertaan luetut.

Varis istuu ruokapöydän tuolin nojalle
ja tuijottaa kysyvästi
niin kuin minä mitään
lintujen ongelmista tietäisin.

Kerran kissa toi leikitettäväksi

hiiren, se kiipeili seinillä ja lensi suoraan

virittämääni ansaan
paperipussi rapisi ja heittelehti.

Työhuone on kivijalassa, kirjoittaessani

runoa, nilkkaa alkoi kutittaa,
siili haisteli minua
nostimme piikit pystyyn.

Luulin olevani kaupunkilainen.
Asun Möysässä, liki keskustassa.

Puutarhassa hirvi tuijotti suoraan silmiin, sanoin:
ethän mene Karjalankadulle,
liikennevalot ovat reistailleet.
Se lähti jolkottelemaan luontopolulle
harjun reunaa pitkin, kohti vesitornia.

Supankadulla metsiköstä naapurin kutoja-Maijaa katsoo

kettu ja mattoon syntyy kudelmaksi revon tuli.

Merkkien merkitys

Tyttö löytää viime syksyn

lehtien seasta hyönteisen kotelon.

Hän laittaa kuivaa heinää lasipurkkiin.

Pujottaa kotelon varovasti sen kätköihin.

Kesäkuussa kotelosta työntyy ulos tuntosarvet.

Supussa olevat siivet.

Nostan perhosen kukan varteen, se kiinnittyy siihen jaloillaan

näyttää siipiensä vaaleanpunaiset raidat.

Tyttö on oppinut lukemaan, perhoskirja tietää:

yökkönen, nunnakehrääjä (Lymantria monacha).

Maria kulkee huoneen lävitse

Varjot pysähtyvät:

Maria kulkee huoneen lävitse ja

ihminen näkee pimeässä oman kuvansa.

Äiti näkee vastasyntyneen silmistä vääjäämättömän

hän ei tiedä mitä se on, mutta katse piirtyy häneen

ihonalaiseksi kartaksi, jota hän seuraa

ilman lupausta, vakuutusta ja hengityssuojaa

ilman mitään takeita siitä, että säilyy itse hengissä.

Äiti yrittää varjella lasta teräviltä kiviltä.

Se on toinen kartta, joka virtaa hänen verisuonissaan

vääjäämättömästä katseesta, kaikesta huolimatta.

Kuinka pitkälle läheisyys kantaa?

Kantaako se vielä silloin kun

aakkosten sillat lahoavat ja maatuvat kuin puu?

Ilman mitään varmaa tietoa Maria kulkee huoneen lävitse -

Kantajanaiset

Siunauskappelissa huomasin: arkussa olevat ristit ovat vinossa.

Voi äiti, oi isoäiti – niin selkäsuorana kannoitte!

Miksi naiset kantavat kaiken muun paitsi eivät arkkua?

Naiset kantavat lapsen. Miehen ryyppyreissujen saldon.

Naiset kantavat talouskukkaron, erikoistarjoukset, bonukset,

laktoosi-intoleranssin ja keliakian.

Naiset kantavat raskausarvet, roikkuvat rinnat, suonikohjut ja kastajaiset,

ristit, rippijuhlat ja lakkiaiset

kantavat myoomat, endometrioosit, hormonihoidot

koeputket ja pakastetut alkiot.

Naiset kantavat eteisen matot, pyykkipäivät,

eräpäivät ja oksennustaudit

omat ja ystäviensä aviomurheet

miehen kännykkäkotelon ja vappuviuhkan.

Naiset kantavat tyhjän sylin.

Miksi naiset kantavat kaiken muun paitsi eivät arkkua,

olisihan se luontevaa, sillä vain itkijänaisilla

on suora tie taivaaseen.

Ihmisen tytär

Jumala sanoi: äiti, ole armollisempi itsellesi.

Niin tunnet nimesi ja lapsesi saa oman nimensä.

Tulisiko Maria vihdoin kodiksi?

Avaisi viisautensa legolinnan pyhässä geometriassa.
Antaisi rakkauden valua pöydälle kaatuneesta maitolasista.

Kertoisiko Magdalan Maria täyden tietonsa?

Mielikuvittele puu, sen hedelmissä asuu sallimus,
oksalle voi ripustaa keinun, linnun laulun ja latvatähden.

Iloa litratolkulla

Tytön, naisen, eläimen nahkoihin meneminen

millaista siellä oleminen

onnekasta, suopeaa, omissa nahoissa sopivaa.

Onko muita nahkoja?

Lehmän nahat ovat tytön ja naisen –

Puskinin hevoset laukatkoon

Aulikin kynän terässä helisköön taivas!

Voi Sirkka ja Pikku Sheeba

Finlandia-kruunu sotki päivärytminne

eikä sitä sen koommin naisrunoilijan

kutreille ole aseteltu.

Am-myy, am-myy – runot eivät,

mutta lehmän vinkeät vasikat, maidon juojat

märehtivät riemua

riisimurot kikattavat: meidän äiti tekee

parempaa runoa kuin teidän äiti

mun siskolla on suuremmat suoristusraudat

jokaisen mutkan varalle.

Tytön, naisen, lehmän – hedelmällisten heimo.

Kyllä maailman juottokuppeihin mahtuu

itkijänaisten iloa litratolkulla

räsystä punottua dna-ketjua yhä seuraavalle povelle.

 Maria sytyttää tulen rannalle 2011 / Loppuunmyyty