LAPSEN RIEMU HUUTAA: MAAPALLO PYÖRII AVARUUDESSA - OLEMME AVARUUSOLENTOJA.





lauantai 4. elokuuta 2012




Runoilija Lealiisa Kivikarin ja muusikko Soila Sariolan yhteistyönä toteuttama meditatiivinen runo- ja laulupolku perustuu Kivikarin samannimiseen kirjaan. Osittain intuition ja improvisaation siivin toteutettava teos rantautuu Siltasaareen Cafe Kailaaseen perjantaina 10.8. klo 19.00. Esityksen kesto on n yksi tunti.

Taiteilijoiden yhteistyöprosessi on alkanut jo ennen kuin kirja julkaistiin helmikuussa 2011. Kivikari näytti Sariolalle valmisteilla olevia tekstejä ja ne alkoivat soida hänen päässään. Erilaiset Mariat – arki-Maria, Neitsyt Maria, Maaemo Marjatta ja lukuisat muut Maria hahmot näyttäytyivät Sariolalle myös unissa.

Kivikari ja Sariola ovat esittäneet teosta monen muotoisena Lahdessa, Turussa ja Jyväskylän kesä-tapahtumassa – Säynätsalossa ja Petäjävedellä. Teoksen kesto ja sisältö vaihtuvat aina esiintymispaikan ja ajankohdan mukaan. Kivikarin kirjassa on yli 50 runoa, joiden pohjalta valitaan mukaan esitettävät tekstit. Sariola improvisoi äänellään ja laulullaan musiikin kuhunkin esitykseen.

Cafe Kailaassa on odotettavissa kesäinen Maria-polku ja elävät tulet.

Konserttiin on vapaa pääsy. Hattu kiertää katsomossa.


Tekijöistä:

Lealiisa Kivikari on lahtelainen sanataiteilija; runoilija, käsikirjoittaja, kolumnisti,  vapaa kirjoittaja ja kouluttaja. Hänen kirjoittamiselleen on tyypillistä monitaiteellisuus. Kivikari toimii aktiivisesti Päijät-Hämäläisen runouden edistäjänä ja äänitorvena. Hän on ollut perustamassa Lahti Sounds Poetry-ryhmää. Viimeisin taideyhteisö, jossa hän on perustajajäsenenä yhdessä muusikko Mirva Minkkisen ja draamapedagogi Lasse Kantolan kanssa on MoTai, jonka tavoitteena on monitaiteellisen työskentelyn tekeminen ja tukeminen myös lasten ja nuorten parissa. Kivikarin seuraava runoteos Talo Kalliosaarella ilmestyy ensi talvena.

Soila Sariola on sipoolainen muusikko. Hän on esiintynyt jo vuosia myös kansainvälisillä estradeilla Rajaton lauluyhtyeen kanssa. Maailmanmusiikkia edustava Saaga Ensamble on hänen viimeisimpiä kokoonpanojaan. Vuoden vaihteessa Sariola jää opintovapaalle Rajaton lauluyhtyeestä valmistelemaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikin ainejaostolle taiteellista tohtorin tutkintoaan ”Äänen ja mielen monet polut-Miten taiteet yhdistyvät minussa”.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti